Aamuposti 23.9.2019/Ari Peltonen

Haaveena uusi keittiö? – Makuja on monia, tietää Ninan Kalusteen Nina Helenius

Ninan Kalusteen Nina Heleniuksen taustalla näkyy moderni, nykyisin suosittu keittiötyyli, jossa tummat kaapit ovat ylhäällä ja alhaalla on vaaleaa.

Keittiö on pitkäikäinen investointi omaan kotiin. Nina Heleniuksen mukaan suomalaiset uusivat nyt etenkin 80- ja 90-lukujen keittiöitä. Ennen aloittamista kannattaakin miettiä muutama asia kunnolla, jotta lopputulos miellyttää vuosienkin päästä.

1) Budjetti

Huokeimmalla pääsee, jos uusitaan vain esimerkiksi kaappien ovet.

– Monet sanovat, että rungot ovat vielä hyvät, mutta ovet kyllästyttävät jo. Silloin ratkaisuksi riittää ovien ja esimerkiksi tason vaihtaminen. Samassa yhteydessä voidaan myös kaakelit peittää välitilalevyllä, Helenius kertoo.

Jos uusitaan myös rungot sekä kodinkoneet, tulee pienelle keittiölle halvimmillaan hintaa noin 6 000 euroa sekä asennuskulut.

Hinta kohoaa, jos valitsee kalliimpia materiaaleja. Umpipuu ja esimerkiksi uutuustuote, kuvioitu teräspinta, jota saa niin tiskipöytiin kuin seinään, kasvattaa budjettia.

2) Toiminnallisuus

Onko keittiö oma huoneensa vai yhteydessä olohuoneeseen?

Laitetaanko siellä paljon vai vähän ruokaa? Halutaanko astiat nätisti esille vai piiloon? Kuinka innokkaasti jätteitä lajitellaan?

Tuleeko keittiöön kulmia, jotka olisi hyvä hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti, karusellilla tai Lemans-mekanismilla?

– Yleensä tasot asennetaan 90 senttimetrin korkeudelle, mutta ne voi saada myös esimerkiksi 85 sentin korkeudelle. Kaikki on mahdollista tehdä mittojen mukaan, Helenius kertoo.

Suunnittelu on tärkeä vaihe, koska toimiva keittiö helpottaa elämää jokaisena päivänä.

– Noin vuosi sitten ihmiset haaveilivat aamiaiskaapista, ja nyt niitä jo uskalletaan ostaa, Helenius paljastaa.

3) Kodinkoneet

Heleniuksen mukaan perinteisen valkoisen sekä teräksen rinnalle on tullut musta väri, ja sille tuntuu olevan kysyntää.

– Keittolevyissä vaihtoehtoina ovat induktio, keraaminen ja perinteiset valurautalevyt. Induktio on näistä ehdottomasti suosituin.

Sen etuja ovat nopeus ja turvallisuus. Vesi kiehuu hetkessä, eivätkä levyt ole polttavan kuumia, vaan hellan voi pyyhkäistä pian ruuanlaiton jälkeen.

– Levyt tarvitsevat aina astian toimiakseen, joten ne eivät voi jäädä vahingossa päälle. Tämän vuoksi ne ovat hyvä valinta ikäihmisillekin, Helenius sanoo.

4) Tyyli

Keittiön halutaan yleensä sointuvan kodin muuhun tyyliin. Jos ei ole ihan varma omasta tyylistään, kannattaa keittiösuunnittelija pyytää kylään.

Mediassa ja messuilla näkee paljon tummia keittiöitä. Suomalaiset suosivat Heleniuksen mukaan kuitenkin yhä enemmän käytännöllistä vaaleaa.

– Aika moni, joka on kiinnostunut tummasta väristä, haluaa vaalean alaosan.

Materiaaleissa on valinnanvaraa. On tasaisia ja kuvioituja pintoja. On mattaa ja korkeakiiltoista. Ensin mainittu on tällä hetkellä suositumpi.

– Minun liikkeessäni ovimateriaaleista suosituin on ollut maalattu mdf-levy.

Vaihtoehtoja ovat myös umpipuu, puukuvioita jäljittelevä mikrolaminaatti sekä kestävä korkeapainelaminaatti. Sitä käytetään myös tasoissa.

Osa valitsee tasoksi kiveä, osa umpipuun.

– Perinteisiä tiskipöytäkin menee toisinaan, mutta halutuin on nyt yhden ison altaan malli.

Altaan saa teräksisenä tai komposiittina, joka mahdollistaa erilaiset värivalinnat niin, että allas melkein sulautuu työtasoon.

”Keittiöiden parissa koko työura”

Riihimäkeläinen Nina Helenius on ollut yksityisyrittäjä neljä vuotta. Keittiökalusteiden ja liukuovien parissa hän on työskennellyt huomattavasti pidempään.

– Seitsemän vuotta ajoin töihin Lopelle, 20 vuotta Kellokoskelle ja kolme vuotta Hämeenlinnaan, kertoo tuore yrittäjä, joka iloitsee siitä, että voi nyt vaikka kävellä työmatkansa.

Kun asiakas tulee Hämeenkadulla Majakassa sijaitsevaan Ninan Kalusteeseen, hänellä voi olla jo pohjapiirustus ja mitat mukanaan tai vasta haave keittiöremontista.

Kotikäynnit ovat Heleniuksen mukaan työn suola.

– Tykkään käydä asiakkaiden luona, koska silloin kodin tyylin näkee parhaiten.

Heleniuksen suunnittelemat keittiöt tulevat Juliskan tehtaalta Hämeenlinnasta.

– Se on 1985 perustettu, isän ja kahden pojan vetämä perheyritys. Ovet ja rungot tehdään siellä alusta asti itse, heillä on myös oma maalaamo, joten minkä tahansa väriset ovet saadaan tehtyä.

Valmiin keittiön näkeminen on hänestä aina hienoin hetki. Firman Facebook-sivuilla on ennen ja jälkeen -kuvapareja, joista ihmiset tykkäävät.

– Olen myös tehnyt pieniä videoita, esimerkiksi aamiaiskaapin mekanismista.